Aloitteita 2010
25.1. 2010
Olli-Pekka Laine jätti Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta valtuustoaloitteen lämpölaiatoksen tontista
”Nakkilan vasemmistoliiton valtuustoryhmä haluaa kunnan kehittävän kunta keskuksen viihtyvyyttä ja toisaalta varmistaa ettei viihtyvyyttä ja toiminnallisuutta heikennettäisi.
Lämpöyhtiön tontti tulee vasemmistoliiton valtuustoryhmän mielestä hankkia kunnan omistukseen ja kaavoittaa viheralueeksi. Kyseinen tontti on niin pieni, ettei se sovellu liike- tai asuntorakentamiseen. Rakentaminen tontille tekisi alueen ahtaaksi. Välttämättömien liikenne järjestelyjen ja autojen paikoittamistarpeen vuoksi alue on lähes mahdoton saada toimivaksi.
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä jättää aloitteen kunnanhallituksen käsiteltäväksi.”
Jari Myllykoski jätti aloitteen aloitepalkkioista
”Lisää tehostavia toimenpiteitä ja rohkeampia rakenteellisia muutoksia. Tuttuja ”heittoja” myös Nakkilan kunnanvaltuustosta. Luottamushenkilöinä kannamme poliittisen vastuun palveluiden järjestämisestä lain edellyttämällä tavalla. Kuinka muutokset toteutuvat ja kuinka niihin henkilöstö sopeutuu ja sitoutuu on toinen asia.
Nakkilan vasemmistoliiton valtuustoryhmä haluaa kunnan ottavan henkilöstönsä vielä nykyistä paremmin mukaan muutosten toteuttamiseen mutta ennen kaikkea muutosten ideoimiseen.
Nakkilan kunnan henkilöstön osaaminen kunnan palvelutoimintojen edelleen kehittämisessä on tärkeä osa jos kehittämisen ja uusien toimien halutaan onnistuvan ja kustannustehokkuutta parantaa. Nakkilan henkilöstön osaaminen ja heidän innovaationsa saaminen entistä parempaan käytön edistämiseksi Nakkilan vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää, että kunnanhallitus aloittaa toimenpiteet aloitepalkkio järjestelmä luomiseksi kunnan henkilöstölle.”
Jari Myllykoski jätti myös aloitteen yritysneuvonnan kehittämissestä:
”Suomi elää lamassa, yritysten konkurssit ovat voimakkaassa kasvussa. Työttömyyden uhka ja työttömyys lamauttaa ja syrjäyttää. Kuitenkin työttömyys lisää myös osaltaan toimeliaisuutta ja uusien yritysten perustamista. Joukolle työttömiä työntekijöitä ainoaksi vaihtoehdoksi työllistyä on oman yrityksen tai toiminimen perustaminen.
Esitän kunnanhallituksen ryhtyvän toimiin jolla Nakkila kuntana olisi houkutteleva vaihtoehto uusille perustettaville yrityksille. Nämä syntyvät pienyritykset tarvitsevat asiantuntia apua tukien hakemisessa, verotusneuvontaa, teknistä tukea ja apua esimerkiksi kirjanpidon tai vastaavan asioiden kanssa. Tukitoimia on nykyiselläänkin saatavissa runsaasti mutta kustannuksiltaan pieni kunnallinen panos oikein kohdennettuna avaisi Nakkilalle mahdollisuuden kilpailla uusista yrittäjistä.
Toimet uusien yrittäjien tukemiseksi ja houkuttelemiseksi tulee aloittaa kartoituksella miten parhaiten kunta yhdessä POSEKin ja muiden alueen yritystoimintaa tukevien tahojen kanssa tukea uuden yritystoiminnan aloittavaa yrittäjää ja mikä olisi se kunnan houkutin. Kartoitus tulee suorittaa yhteistyössä Nakkilan yrittäjien ja POSEKin kanssa.”
19.4.2010 Jari Myllykoski jätti Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta seuraavan valtuustoaloitteen:
”Nakkilassa yksityistiet on jaettu 8:aan kunnossapitoluokkaan tien liikenteellisen merkittävyyden mukaan. Myös tien rakenteelliset seikat ja tierakenteen epäedulliset pohja- ja kuivatusolosuhteet pyritään huomioimaan kunnossapitoluokkaa määriteltäessä. Nakkilan kunta on omilla toimillaan lisännyt yksityisteiden liikenteellistä merkitystä sekä lisännyt teiden kunnossapidon tarvetta. Koululaisten kuljetus raskaalla kalustolla on nykyisin arkipäivää Nakkilan yksityisteillä. Joukkoliikenteen suosiminen ei pääsääntöisesti ole Nakkilan Vasemmistoliiton valtuustoryhmän mielestä huono asia. Kuitenkin pienten koululaisten koulumatkojen turvalliseksi tekeminen vaarantamalla toisten pienten koululaisten koulumatka on ristiriitaista.
Nakkilan Vasemmistoliiton valtuustoryhmän esittää yksityisteiden määrärahoihin jo tälle vuodelle lisärahoitusta raskaanliikenteen lisääntymisen perusteella ja ensivuotta varten kunnossapitoluokituksen muuttamista huomioimaan raskaan liikenteen kasvu yksityisteillä. Yhteiskunta on nopeasti autoistunut ja raskaiden ajoneuvojen kokonaispainot ovat merkittävästi kasvaneet.
Vuoden 2010 talousarviossa on liikenneväylien tulosyksikössä varattu 52.500 €:n suuruinen määräraha yksityistieavustuksia varten. Määräraha ei pitkällä aikavälillä ole kehittynyt yksityisteiden liikenteen kasvun suhteessa, vaan laahaa pahasti perässä. Määrärahaa määriteltäessä on jätetty huomiotta kyläkoulujen ja palveluiden väheneminen keskustaajaman ulkopuolella.
Näillä perusteilla Nakkilan Vasemmistoliiton valtuustoryhmän esittää määrärahojen lisäämistä ja kunnossapitoluokituksen kokonaisvaltaista tarkastelua. Samalla valtuustoryhmä esittää kunnan olevan aloitteellinen ja selvittävän yksityisteiden hoito mahdollisuutta osuuskunta mallin pohjalta. Tämä mahdollistaisi hoitokuntien oikeuden arvonlisäveron palautukseen ja siten osaltaan parantaisi yksityisteiden rahoitusta. ”

